Parranajo on miesten päivittäinen päänvaiva, ainakin meille jotka pyrimme pitämään posket sileinä. Sähkökoneella tuo aamuinen toimenpide kävisi nopeammin, mutta terällä tulee sileämpi jälki.

Ajettavan kohteen pinta-ala ei ole iso, mutta muoto on vaativa; Miehen komeassa naamataulussa kun ei ole yhtään suoraa pintaa. Höyläys vaatii aina ilveilyä ja kasvojen asettelemista mitä mielikuvituksellisimpiin asentoihin, jotta kaikki 25 000 karvaa saa lyhennettyä ilman isompia vahinkoja. Vaikka partahöylät ja terät ovat kehittyneet vuosien saatossa, on tämä sama prosessi toistunut vuosikymmenestä toiseen.

Nyt Gillette on tuonut naaman höyläämiseen aivan uuden ulottuvuuden, nimittäin Gillette Fusion ProGlide FlexBall partahöylän, jonka avulla homma pitäisi onnistua paljon tehokkaammin. Saimme testiin tämän uutuuden, joten kokeillaan miten se helpottaa aamurutiineja.

Uutuus perustuu innovaatioon, jonka Gillette esitteli jo vuonna 1977. Silloin markkinoille saatiin kaksiulotteisesti liikkuva terä. Nyt 3D-aikakaudella, Gilletten FlexBall-tekniikka mahdollistaa terien liikkumisen myös sivusuunnassa ja tuo näin kolmannen ulottuvuuden höyläämiseen.

Suhtauduin aluksi hieman skeptisesti tähän keksintöön, mutta kokeilun jälkeen mieli muuttui nopeasti. FlexBall-pään ansiosta höylän terät seuraavat paljon tehokkaammin kasvonmuotoja. Toki edelleen höylää täytyy välillä asetella eri asentoihin, mutta FlexBall helpottaa erityisesti leuan ja kaulan karvojen ajamista. Uutuus ei ehkä mullista parranajoa, mutta helpottaa miehen työtä selvästi. Ja kun höylää pitää kuitenkin käyttää melko usein, niin pienikin apu tähän prosessiin on tervetullut.

Tarkka kaveri saa varmasti saman tuloksen myös muilla välineillä, mutta uusi Gillette Fusion ProGlide FlexBall on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Jos sinulla on juuri ostettuna uudet terät vanhaan höylääsi, niin ei huolta; kaikki Fusion ProGlide-terät sopivat myös tähän uuteen varteen.

FlexBall on saatavilla myös uusilla Fusion ProShield-terillä, joissa ihoärsytystä vähentävät nauhat ennen ja jälkeen terien.