Jokainen tarvitsee unta ja lepoa, mutta sen määrä vaihtelee. Keskimäärin ihminen nukkuu noin kolmanneksen elämästään, joten unella on tärkeä rooli. Mutta tiesitkö nämä asiat unista ja nukkumisesta ?

1. Vauvat voivat nukkuvat 17 tuntia päivässä

Ihmisen unentarve vähenee iän myötä. Vauvat tarvitsevat paljon unta ja voivat nukkua helposti 14-17 tuntia päivässä. Yli 60-vuotiaana ihmiset nukkuvat keskimäärin vain 6 tuntia päivässä.

2. Lyhyt torkahdus parantaa muistia

Lyhyt, vain 6 minuutin torkahdus voi parantaa muistia.

3. Päivätorkut työpaikalla

36% amerikkalaisyrityksistä sallii työntekijöiden torkkua tauoillaan ja 16 % yrityksistä on jopa järjestänyt sitä varten rauhallisen nukkumispaikan (NSF 2008 Sleep in America -tutkimus).

4. Osa ihmisistä näkee vain mustavalkoisia unia

12 % ihmisistä näkee vain mustavalkoisia unia. Tutkimusten mukaan luku oli aikaisemmin paljon suurempi, mutta väritelevision keksiminen on vaikuttanut siihen että ihmiset näkevät nykyään enemmän värillisiä unia.

5. Unet ovat äänettömiä

Uniin ja niiden tapahtumiin ei yleensä liity ääniä, vaan unet ovat hiljaisia. Ainoastaan nukkuja itse saattaa unissaan pitää ääntä.

6. Miehet uneksivat miehistä

Naisten unissa esiintyvät tasapuolisesti sekä miehet että naiset, mutta miesten unissa miehet ovat pääroolissa vallaten 70% unesta.

7. Unet unohtuvat nopeasti

Heräämisen jälkeen unta ei välttämättä muista lainkaan, tai ainakin se unohtuu helposti. 5 minuuttia heräämisen jälkeen olet todennäköisesti unohtanut jo puolet näkemästäsi unesta. Ja 10 minuutissa jo 90% unesta on unohtunut.

8. Kissat nukkuvat 2/3 päivästä

Kissat tykkäävät vetää sikeitä. Ne voivat nukkua valtaosan päivästä.

9. Delfiinien nukkuessa, vain puolet aivoista lepää

Kun delfiinit nukkuvat, vain puolet aivoista on lepotilassa. Toinen puoli huolehtii eläimen hengityksestä.

10. Koalat nukkuvat eniten

Nisäkkäistä koalat omaavat parhaat unenlahjat. Ne voivat nukkua 22 tuntia päivässä. Hyvistä unista nauttivat myös lepakko (20 tuntia) ja muurahaiskäpy (18 tuntia).

11. Kiraffi nukkuu vain 5 minuutin jaksoissa

Jotkin eläinlajit selviävät todella lyhyillä unilla. Kiraffi nukkuu yhteensä vain noin 2 tuntia päivässä, ja senkin lyhyissä 5-10 minuutin jaksoissa. Lyhyillä unilla selviävät myös metsäkauris ja aasiannorsu, jotka nukkuvat vain reilu kolme tuntia päivässä.

12. Ainoastaan ihminen venyttää nukkumaanmenoa

Ihminen on ainoa nisäkäs, joka tietoisesti venyttää hetkeä jolloin menee nukkumaan. Muut nisäkkäät luottavat enemmän kehon antamiin viesteihin ja muodostavat unirytmin sen mukaiseksi.

13. Sotilaat pysyvät jopa 36 tuntia hereillä

Brittisotilaat ovat keksineet miten pysyä hereillä jopa 36 tuntia yhteen menoon. Kun väsymys alkaa painaa, he laittavat päähän kirkasta valoa tuottavat lasit. Auringonvaloa muistuttava kirkas valo piristää ja auttaa pysymään hereillä pidempään.

14. Ihmisen valvomisennätys on 11 päivää

Tiettävästi pisimpään yhtäjaksoisesti hereillä on pysynyt amerikkalainen opiskelija Randy Gardner. Vuonna 1964 hän pysyi hereillä 264 tuntia valvotuissa olosuhteissa ja ilman minkäänlaisten piristeiden. Tällaista ei voi kuitenkaan suositella sillä ihminen saattaa kuolla unenpuutteeseen paljon lyhyemmässä ajassa.

15. Kuolet nopeammin unenpuutteeseen kuin nälkään

Ilman ruokaa voi selvitä kaksi viikkoa, mutta ilman unta vain noin 10 päivää.

Lähde: Better Sleep Counsil