Volvon farkkumallien historia juontaa vuoteen 1953 ja Volvo Duett –malliin. Volvo oli esitellyt jo vuonna 1944 PV444 henkilöauton, josta tuli hyvin suosittu houkuttelevan hintansa ja amerikkalaishenkisen muotoilunsa ansiosta.

Volvo päätti laajentaa tarjontaa ja valmisti autosta myös pelkkää alustaversiota, jonka päälle koriräätälit kehittelivät omia versioitaan. PV445 –mallissa oli sama tekniikka ja keula kuin PV444 henkilöautossa, mutta loput jätettiin koriräätälin taitojen ja asiakkaan mielikuvituksen varaan. Jo tuolloin omasta Volvosta sai tilattua siis hyvin yksilöllisen mallin.

Vuosien 1949 ja 1953 välisenä aikana PV445 –alustalle rakennettiin pakettiautoja, avolavoja, jakeluautoja ja farkkumalleja, sekä myös muutama näyttävä avomalli. Nämä eivät siis olleet kuitenkaan Volvon tuotantoa. Ainoastaan auton alusta ja tekniikka tuli Volvolta, korin muodot ja viimeistely oli yksityisten koriräätälien taidonnäytteitä.

Vuonna 1953 Volvo päätti valmistaa autosta oman farmarimallin, joka sai nimekseen Volvo Duett. PV445 ja Duett –malleissa käytettiin 1.4- ja 1.5-litraisia moottoreita. Vaihteisto oli 3-pykäläinen manuaali. Ensimmäinen farkkumalli ei ehkä tarjonnut vielä samaa mukavuutta ja varustelua kuin nykypäivän farmarit, mutta nopeasti huomattiin monikäyttöistä tilaa tarjoavan auton edut.

Tilavalle autolle oli myös kysyntää. Vuoteen 1960 mennessä PV445 ja Duett –malleja valmistui kaikkiaan 29 409 kappaletta.