Volkswagen Touareg on siirtynyt uuteen aikakauteen, minkä huomaa jo auton ulkonäössä, ja viimeistään kuljettajan paikalta käsin. Ratin takaa näkyy suuri, 12-tuumainen näyttö ja sen jatkona kojelaudan täyttää vielä isompi, 15-tuumainen kosketusnäyttö. Nämä suuret teräväpiirtonäytöt muodostavat lentokonemaisen ohjaamon, jolle Volkswagen on antanut nimen Innovision Cockpit.

Innovision Cockpit

Kuljettajan edessä oleva näyttö toimii virtuaalisena mittaristona, jonka näkymää voi muokata haluamansa kaltaiseksi. Kojelaudan kosketusnäytön ja sen kohtuullisen selkeän käyttöliittymän avulla hallitaan lähes kaikkia auton toimintoja. Sekä mittaristo että kojelaudan kosketusnäyttö on suunnattu kohti kuljettajaa muodostaen varsin näyttävän hallintaympäristön. Vaikka tekniikka on apuan, tuntee kuljettaja silti olevansa tärkeimmässä roolissa. Uusi Innovision Cockpit on saatavissa lisävarusteena Touaregiin. Vakiona kojelaudalla on hieman maltillisemman kokoinen, 9,2-tuumainen kosketusnäyttö.

Innovision Cockpit on merkittävä, mutta ei läheskään ainoa uusinta tekniikkaa hyödyntävä uutuus Touaregissa. Toinen erittäinen mielenkiintoinen, ja varsinkin Suomen pimeissä keleissä hyödyllinen lisävaruste on Night Vision -pimeänäköavustin. Se hyödyntää lämpökameraa ja helpottaa havaitsemaan pimeässä kohteita, kuten jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja isoja eläimiä. Kun kamera havaitsee kohteen, korostuu se keltaisena laatikkona pimeäavustimen mustavalkoisessa kuvassa. Jos kohde siirtyy riskialueelle auton eteen, sen väri muuttuu näytössä punaiseksi ja kuljettajaa varoitetaan äänimerkillä. Vaikka lämpökameran näkymää ei olisi aktivoinut mittariston näytölle juuri kyseisellä hetkellä, on turvajärjestelmä silti jatkuvasti päällä ja tarkkailee tilannetta. Jos uhkaava tilanne havaitaan auton edessä, järjestelmä varoittaa kuljettajaa ja ajonopeudesta riippuen myös lämpökameran kuva ilmestyy automaattisesti mittariston näytölle.

Vaikka pimeäavustin ei olisikaan käytössä, eivät vaarakohteet onneksi jää helposti havaitsematta. Siitä pitävät huolen todella tehokkaat IQ.Light -LED matrix -ajovalot, jotka kuuluvat Suomeen tuotavissa malleissa vakiovarustukseen. Touaregin vakiovarustelu on muutenkin todella kattava. Vakiona on mm. avaimeton lukitus- ja käynnistysjärjestelmä, mukautuva vakionopeudensäädin, navigointi, peruutuskamera ja liikennemerkkien tunnistus. Mukavuutta tuovat myös nahkaverhoilu sekä lämmitettävä ohjauspyörä. Lisävarusteena voi valita vielä tuuletetut ja hierovat istuimet, sekä HUD-tuulilasinäytön.

Nelipyöräohjaus

Touaregin moottori on 3.0-litrainen V6 TDI, joka on saatavissa kahtena tehoversiona; 170 tai 210 kW. Saimme koeajoon tehokkaamman, eli 210 kW (286 hv) ja mukavat 600 Nm vääntävän dieselin. Moottorin hurjan väännön huomaa, tai oikeastaan sitä ei huomaa, sillä tehokas diesel liikuttaa autoa huomaamattoman kevyesti arkiajossa. Kun kaasupoljinta painaa syvemmälle, paljastuvat moottorin todelliset tehoreservit. Jos moottoriin pitää saada vielä pari sylinteriä lisää, on mallistoon tulossa vielä 4.0 V8 TDI (422 hv).

Moottorin jatkona on aina 8-portainen tiptronic-automaattivaihteisto sekä 4Motion-neliveto. Ajomukavuutta voi lisätä vielä ilmajousituksella ja nelipyöräohjauksella. Nelipyöräohjaus parantaa ison auton ketteryyttä. Hitaissa nopeuksissa (alle 37 km/h) sähköisesti ohjattu taka-akseli kääntää takapyöriä vastakkaiseen suuntaan etupyörien kanssa, jolloin auton kääntösäde pienenee. Kovemmissa vauhdeissa takapyörät kääntyvät samaan suuntaan, mikä parantaa vakautta maantiellä ja nopeissa väistöissä. Nelipyöräohjauksen edut huomaa varsinkin ahtaissa paikoissa, kun iso auto kääntyy oletettua pienemmässä tilassa.

Uuden Volkswagen Touareg -malliston hinnat alkavat 95 765 eurosta. Valittavissa on Elegance, Atmosphere tai R-Line varustelu. Koeajetun 3.0 V6 TDI (286 hv) Atmosphere -mallin lähtöhinta on 104 032 euroa ja lisävarusteineen auton kokonaishinta nousi 125 000 euroon.