Alkuperäisen Bugatti-automerkin perusti italialaisyntyinen autosuunnittelija Ettore Bugatti vuonna 1909 Molsheimissa, joka tuollain kuului Saksaan, mutta on nykyisin osa Ranskaa. Vaikka Bugatti keräsi menestystä kilparadoilta, loppui autovalmistajan toiminta 1963.
1980-luvulla elettiin vahvaa nousukautta. Ostajat halusivat yhä eksoottisempia urheiluautoja. Italialainen Romano Artioli oli menestyvä automaahantuoja ja autokauppias Pohjois-Italiassa. Hän toi maahan japanilaisia automerkkejä ja omisti myös maailman suurimman Ferrari-jälleenmyyjän. Artioli oli keräilyt Bugatti-malleja jo vuosikymmenen ajan, ja haaveili perinteisen merkin uudelleenkäynnistämisestä.
Uusi alku
Vuonna 1987 Romano Artioli hankki omistukseensa Bugatti-tuotemerkin, ja ryhtyi suunnittelemaan uuden Bugatti-mallin tuomista tuotantoon. Ensimmäisen kerran sitten vuoden 1956. Bugatti Automobili S.p.A. -yritys perustettiin Italiaan, ja tehtaalle löytyi paikka läheltä Modenaa. Artioli panosti sekä suunnitteluun että tehtaaseen. Vaikka tehdas oli moderni, löytyi siitä myös hienoja yksityiskohtia kunnioituksena merkin perinteille. Hän esimerkiksi hankki vanhan Bugatti tehtaan oven ja asennutti sen uuden tehtaan ruokalan oveksi. Tehdas avattiin 15. syyskuuta vuonna 1990, joka olis ollut edesmenneen Ettore Bugattin 109-vuotissyntymäpäivä.
Vain parasta
Artioli ei säästellyt kuluissa vaan halusi uuden Bugattin edustavan parasta mahdollista osaamista. Hän palkkasi tunnettuja autosuunnittelijoita ja -insinöörejä kehittämään uutta superautoa. Paino oli tärkeässä roolissa. Auton monokokki kori valmistettiin hiilikuidusta ja se painoi ainoastaan 125 kiloa. Koripaneeleiden materiaaleina käytettiin alumiinia, hiilikuitua, aramidikuitu eli kevlaria sekä vahvistettua muovia. Vanteet valmistettiin magnesiumista. Pultit ja mutterit titaanista.
Voimanlähteeksi Artioli valitsi 3.5-litraisen, neljällä turboahtimella varustetun V12-moottorin. Ahtimet toimivat matalalla paineella (1.05-1.2 bar), minkä ansiosta turboviive oli olematon. Moottori tuotti mallista riippuen 560-610 hv tehoa ja 611-650 Nm vääntöä. Autossa oli 6-vaihteinen manuaalivaihteisto ja neliveto. Kiihdytys sataseen onnistui 3,26 sekunnissa ja huippunopeus oli 351 km/h. Molemmat suoritusarvot nostivat Bugattin urheiluautojen kärkeen.
Bugatti esitteli auton 15. syyskuuta 1991, Ettoren 110-vuotissyntymäpäivänä. Luonnollisesti auton nimeksi tuli Bugatti EB110. Bugatti sai ensimmäiset tilaukset ja kaikki näytti hyvältä. Autosta oli kaksi eri versiota; EB110 GT (Gran Turismo) ja hieman kevyempi ja tehokkaampi EB110 S, joka myöhemmin sai nimen SS (Super Sport). Bugatti EB110 saavutti neljä eri ennätystä: nopein kiihdytys, nopein sarjatuotantoauto, nopein bensiinikäyttöinen urheiluauto ja nopein auto jäällä.
Väärä ajankohta
Vaikka Bugatti EB110 täytti kaikki toiveet, joita Artioli oli autolle asettanut, siitä ei tullut taloudellista menestystä. Urheiluautojen, ja varsinkin kalliiden superautojen kysyntä katosi dramaattisesti 1990-alussa. Bugattin lisäksi Artioli oli hankkinut omistukseensa Lotus-merkin, ja kahden tehtaan pyörittäminen kävi taloudellisesti mahdottomaksi autojen kysynnän romahdettua. Bugattin tehdas suljettiin jo 1995, kun ainoastaan 128 autoa oli valmistunut. Näistä 96 kpl oli EB110 GT ja 32 kpl EB110 SS -mallia. Viimeiseksi tehtaalta valmistui kaksi moottoriurheiluun tarkoitettua 670-hevosvoimaista erikoismallia. Toinen oli kehitetty kilpailemaan Le Mans ja toinen IMSA 24-tunnin kestävyysajoissa.
Vaikka Bugatti koki merkkinä jälleen taloudellisia esteitä, ei merkin tarina onneksi päättynyt siihen. Vain vuotta myöhemmin Volkswagen otti Bugattin omistukseen ja käynnisti toiminnan uudelleen. Vuonna 1998 Bugattin tehdas muutti jälleen Molsheimiin, missä Ettore oli aikanaan rakentanut ensimmäiset autonsa.
