1950-luvulla Citroen aikoi häikäistä automaailmaa jollain aivan uudella. Citroen DS -mallin tavoitteena oli tehdä vaikutus paitsi ulkonäöllään, myös teknisillä ominaisuuksillaan. Ja siinä se myös onnistui.

Aerodynamiikka

Citroenin tavoitteena oli luoda auto, joka olisi suorituskykyinen ja samalla taloudellinen. Ratkaisu löytyi paremmasta aerodynamiikasta. DS:n ulkomuoto muistutti putoavaa vesipisaraa; laskeva konepelti, pieni jäähdyttimen säleikkö, suora pohjalevy, panoraamatuulilasi, katon ja korin linjat takana sekä korin sisään sijoitetut takarenkaat. Muotoilu näkyi pienenä ilmanvastuskertoimena. Auton ilmanvastuskerroin (Cd-arvo) 0,36 oli huomattavasti alhaisempi kuin saman aikakauden autojen keskiarvo 0,50. Innovatiivisen muotonsa ansiosta DS ylsi yli 140 km/h huippunopeuteen.

DS:n oli oltava nopeampi kuin edeltäjänsä. Teknisen osaston Walter Becchia oli vastuussa VGD-projektin moottorista. Hän aloitti työstämään kuusisylinteristä vastaiskumoottoria, joka olisi joko ilma- tai vesijäähdytetty. Ajanpuutteen vuoksi kehitysprojekti keskeytettiin ja DS peri Tractioniin perustuvan nelisylinterisen moottorin. Alkujaan moottori tuotti 75 hevosvoimaa. 1961 tehot kasvoivat 83 hevosvoimaan, sitten 90 hv (1965), 115 hv (1968), 139 hv (1969) ja lopulta 141 hevosvoimaan elokuussa 1972.

Kaasunestejousitus

Paul Magèsille annettiin tehtäväksi suunnitella täysin uusi jousitusjärjestelmä. Ratkaisua haettiin hydrauliikasta. Yrityksen ja erehdyksen kautta hän alkoi hiljalleen hallita hydrauliikan toimintaa jousituksessa. Ensimmäinen testiajo suoritettiin jo huhtikuussa 1944 2CV:n prototyypillä. Ensimmäinen kaasunestejousituksella varustettu auto oli vuonna 1954 lanseerattu Traction Avant 15-6 H. Citroen DS 19 oli kuitenkin ensimmäinen ajoneuvo, jossa esiteltiin neljälle pyörälle asennettu kaasunestejousitus. Tämän ansiosta DS:n ajonautinto oli ennen kokematon.

Ensiesiintyminen 1955

Alkuvuodesta 1955 Pierre Bercot päätti, että Citroen DS:n oli aika astua estradille. Auto piti esitellä Pariisin autonäyttelyssä lokakuussa, vaikka kehitystyö ei ollut vielä täysin valmis. Esimerkiksi hydraulineste ei ollut täysin tyydyttävä ja vaihteisto ei toiminut kylmällä säällä kuten sen pitäisi. Kaikesta huolimatta toimitusjohtaja päätti lanseerata auton. Tässä vaiheessa auton nimi DS kiteytettiin ranskan kielen jumalatarta tarkoittavasta sanasta ”deesse”, jumalainen auto.

Citroen DS oli poikkeuksellisen mukava auto. Pitkän akselivälinsä ansiosta takapenkillä oli todella runsaasti polvitilaa. Lisäksi istuimet olivat erityisen leveät. Istuimissa käytettyjen materiaalien oli oltava joustavia, kestäviä, pestäviä ja korkealaatuisia sekä värivalikoima oli oltava mahdollisimman laaja. Lattialla kuuluisat huokoiset Dunlopillo -kumimatot olivat verrattoman mukavat tuntuiset jalan alla korostaen DS:n ainutlaatuista persoonallisuutta. Elokuussa 1964 lanseeratussa Pallas-mallissa oli mahdollista valita myös nahkaverhoilu luksusautolle ominaiseen tapaan.

1950-luvulla lanseerattiin useita DS19-versioita. Ensimmäinen niistä oli ID 19 lokakuussa 1956. Seuraavana vuorossa oli farmariversiot sekä DS 19 Prestige vuonna 1958. DS 19 teki myös uuden aluevaltauksen tuomalla tarjolle peräti kahdeksan eri korinvärivaihtoehtoa aiemman neljän sijaan. Vuonna 1959 oli vuorossa ensimmäinen esteettinen uudistus, kun linjoja hiottiin pidentämällä takasiipiä sekä lisäämällä leveät tuhkakuppimaiset ilmanottoaukot etusiipiin.

1960-luku

Uusi DS Pallas julkistettiin Pariisin autonäyttelyssä vuonna 1964. Se oli varustelultaan ennen kuulumattoman runsas. Autossa oli mm. kromikoristeet, erikoisvanteet, kromikehystetyt takavalot ja lisävalot. Istuimet olivat tavallista korkeammat ja nahkapäällysteiset. DS Pallakseen oli tarjolla samat korinvärit kuin muihin DS-malleihin. Myös metallinhohtovärejä oli tarjolla.

Lokakuussa 1965, vuosi DS Pallas -version lanseerauksen jälkeen, julkistettiin uusi DS 21. Uutuus oli varustettu huipputehokkaalla 2.175-litraisella ja 109 hv tehoisella moottorilla, jonka ansiosta se saavutti 175 km/h huippunopeuden. Mallisto sisälsi nyt DS 19 ja DS 21 -mallit. DS-malliston keula uudistettiin vuonna 1967 samaan aikaan kun auto varustettiin uudella turvavarusteella, kuuluisilla kääntyvillä lisävaloilla. Tämä varuste oli vakiona Prestige, Pallas ja Cabriolet-versioissa. Näin DS pystyi valaisemaan edessään olevaan kaarteen ennen sinne saapumista.

Vuonna 1968 esiteltiin täysin musta kojetaulu sekä korvattiin DS 19 uudella DS 20 -mallilla. Vuonna 1969 näki päivänvalon täysin uudistunut kojelauta, jossa oli kolme silmiinpistävää mittaria. Jarrutusmatkasta muistuttavan nopeusmittarin sekä kierroslukumittarin lisäksi mittaristossa oli elektroninen näyttö, jossa näkyi kaikki merkkivalot sekä niiden keskellä punainen ”Stop” -merkitty merkkivalo, joka ilmoitti vakavasta viasta. 1969 DS 21:n moottori, varustettuna elektronisesti valvotulla polttoaineen syötöllä, tarjosi tehoja 139 hv ja mahdollisti 185 km/h huippunopeuden.

1970-luku

Vuosina 1970 ja 1971 DS:ään tehtiin lähinnä jousitukseen liittyviä muutoksia. Syyskuussa 1970 DS:n uutuutena oli mekaaninen vaihteisto, jossa oli peräti viisi vaihdetta aiemman neljän sijaan. Vuotta myöhemmin esiteltiin uusi 3-portainen automaattivaihteisto, jonka oli valmistanut Borg-Warner. DS 21 korvattiin uudella DS 23:lla syyskuussa 1972. Tässä aikakauden viimeisessä DS:ssä oli 2.3-litrainen moottori, elektroninen polttoaineen ruiskutus, tehoja 141 hv ja huippunopeus lähes 190 km/h.

Citroen DS -mallia valmistettiin vuoteen 1975 asti, siis huikeat 20 vuotta. DS oli aikaansa edellä edistyksellisine tekniikoineen ja avant-gardistisine muotoiluneen. Se edusti tulevaisuuden autoa, sen kaltaista autoa ei oltu totuttu automaailmassa ennen näkemään. Sen kaikki tärkeimmät toiminnot toimivat hydraulisesti, ja olivat siihen aikaan kaikkein nykyaikaisinta tekniikkaa.

Citroen DS 21 1972
1972 Citroen DS 21
Citroen DS 19
1966 Citroen DS 21 Cabriolet
1970 Citroen DS 21 Cabriolet
Citroen DS 21 Pallas
Citroen DS 21 Pallas
1975 Citroen DS 23
Citroen DS Presidentielle
1970 Citroen DS Prestige