Teatterissa käynti on nykyään onneksi hyvin vapaamuotoista. Ei ole tarkkaa pukukoodia tai käytösetikettiä mitä pitää noudattaa. Tarkoitus on nauttia esityksestä. Muista kuitenkin, että et ole teatterissa yksin. Teatterissa on muita katsojia, jotka haluavat myös nauttia esityksestä, sekä tietysti näyttelijöitä, joiden taidetta olet tullut ihailemaan.

Näillä perusvinkeillä annat kohteliaan kuvan itsestäsi ja nautit myös esityksestä enemmän:

8Pukeudu siististi

Teatteriin voi hyvin mennä siisteissä arkivaatteissa. Ei tarvitse välttämättä pukeutua sen hienommin. Ainoastaan isoimpiin ensi-iltoihin ja juhlaesityksiin pukeudutaan juhlavammin.

7Ole ajoissa

Tärkeintä on tulla ajoissa paikalle. Saapumalla myöhässä häiritset esitystä ja muita katsojia. Monessa paikassa et edes pääse sisälle, jos esitys on jo alkanut, vaan joudut odottamaan väliajalle asti.

6Löydä oma paikkasi

Jätä ulkovaatteet ja laukut narikkaan esityksen ajaksi. Katso valmiiksi missäpäin teatteria paikkasi sijaitsee. Tarvittaessa vahtimestarit opastavat sinut paikallesi. Jos joudut ohittamaan jo paikallaan istuvan henkilön penkkirivien välissä, on kohteliaampaa kääntyä selkä kohti esityslavaa. Jos ohitat useamman henkilön, voit kohteliaasti sanoa anteeksi, mutta aivan jokaisen henkilön kohdalla se ei ole tarpeen. Jos joku nousee seisomaan antaakseen tietä, on kohteliasta kiittää.

5Unohda elektroniset laitteet hetkeksi

Sammuta matkapuhelin ja muut elektroniset laitteet. Älä kirjoita viestejä tai edes vilkaise näyttöä kesken esityksen. Matkapuhelimen tai muun laitteen valo häiritsee esiintyjiä ja muita katsojia. Ehkä sanomattakin selvää että esityksen aikana ei kuvata.

4Ei eväitä salin puolelle

Teatterisaliin ei viedä ruokia tai juomia. Teatterin aulassa myytävät virvokkeet nautitaan jo ennen esitystä tai väliajalla. Jos sinua yskittää voimakkaasti, voit ottaa kurkkua rauhoittavan pastillin, mutta kaikki ylimääräinen pussien tai papereiden rapistelu tulee jättää mahdollisimman vähiin.

3Älä keskustele esityksen aikana

Esityksen aikana ei keskustella tai kommentoida. Voit jutella vierustoverin kanssa ennen esitystä ja väliajalla, mutta ei esityksen aikana. Saat toki eläytyä vapaasti; naura jos naurattaa, itke jos itkettää. Voimakkaat naurunpurskahdukset voivat kuitenkin häiritä muita. Ei ehkä kannata käyttää myöskään liian voimakkaita hajusteita teatteri-iltana. Teatterissa istutaan lähekkäin ja liian voimakkaat tuoksut ovat häiritseviä.

2Suosionosoitukset näyttelijöille

Esityksen päätyttyä näyttelijät palkitaan suosionosoituksin, mutta taputukset riittävät. Jos pidit esitystä loistavana voit ehkä huutaa ”bravo!”. Vislaukset tai muut huudot eivät kuulu teatteriin. Esiintyjät saattavat tulla lavalle monta kertaa esityksen päätyttyä. Yleisön on kohteliasta pysyä paikoillaan niin kauan kuin esiintyjät ovat lavalla. Musikaaleissa yleisö saattaa taputtaa myös kesken esityksen, laulun tai tanssikohtauksen jälkeen.

1Aition omat tyylivinkit

Jos käytössäsi on aitio, niin vanhojen etikettisääntöjen mukaan mies siirtää aition verhoa sivuun, jotta naisvieraat pääsevät paikoilleen. Naiset ottavat eturivin paikat, ja vanhin tai arvovaltaisin nainen ottaa lähimpänä lavaa olevan paikan. Vanhojen sääntöjen mukaan herrasmies ei koskaan istu eturivissä, vaikka hän olisi aitiossa yksin. Ehkä tästä säännöstä voi joustaa jos aitiossa on yksin tai kumppanin kanssa. Sulje käytäväverho ennen esityksen alkua, sillä käytävästä heijastuva valo voi häiritä esitystä.